Olen ollut poissa kasvien kasvattelubloggailun saralta jonkun aikaa nyt. Myös bloggaamisen lopettaminen, kyllä luitte juuri oikein, on käynyt mielessäni. Mutta älkööt te vaipuko epätoivon alhoon, en suinkaan aio tehdä sitä, vaan päätin juuri äsken minuutti sitten, kun rupesin kirjoittamaan tätä tiedotusta, että teen täydellisen uudistuksen!
Molempi parempi, kaikki voittaa (eli minä kaikissa persoonissani). Olen sellainen ihminen, että kyllästyn asioihin suhteellisen äkkiä ja se syö motivaatiotani, joskun aivan loppuun asti. Olen yllättynyt ja ylpeä itsestäni, että olen jaksanut tehdä tätä näinkin pitkään! Ensinnäkään en suinkaan halua heittää kaikkea niin sanotusti Kankkulan kaivoon ja toiseksi raotan ajatusmaailmaani mahdollisille lukijoille vielä sen verran, että RAKASTAN erilaista näpertelyä, johon lasketaan myös blogien täydellinen uudistus! Edessä on miljoona erilaista kokeiluversiota, verta ja kyyneliä, mutta jännityksellä odotamma mitä tuleman pittää!
Kiitos.
Ainiin ja ps! Jos joku oikeasti taas lukee tätä, niin jos on joitain toiveita ja/tai vinkkejä, niin ne on oikein tervetulleita! :)
Ainiin ja ps! Jos joku oikeasti taas lukee tätä, niin jos on joitain toiveita ja/tai vinkkejä, niin ne on oikein tervetulleita! :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti